|
|
TEHYLÄISET VIHREÄT |
|||||
Tehyläiset vihreät ry KANNANOTTO TERVEYDENHUOLLON HENKILÖSTÖN JAKSAMISEEN
Tehyläiset vihreät ovat olleet jo vuosia huolissaan terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta. Jo vuonna 2001 ilmaisimme huolemme jaksamisesta ja epäilimme tänä päivänä toteutuneen hoitaja-
Viimeaikaisissa tutkimuksissa ja gallupeissa on jatkuvasti noussut esiin lähijohtamisen ongelmat. Työntekijät koko kuntasektorilla ovat tyytymättömiä johtamiseen. Terveydenhuollossa tämä ongelma on paha, koska lähijohtaminen ja lähijohtajien valta on säilynyt, jopa kasvanut paikallisten sopimus-
Kunnalliset organisaatiot ovat myös yhtä jähmeitä ja hierarkkisia kuin ennenkin. Päällekkäisyyttä ja hallinnon panostusta on jopa lisätty liitosten tai uusien tulosyksiköiden trendikkäillä perustamisilla. Käytännön työntekijät ja potilashoito on yhä samassa jamassa, kroonisesti vajaalla henkilöstö-
Vanhustenhuolto on mitoituksiltaan valtakunnallisiin suosituksiin nähden kaikkein heikoin. Kuitenkin vanhusten määrä ja elinikä kasvaa, mutta palvelut eivät. Useissa kunnissa kikkaillaan kotihoidoilla tai rääkkäämällä omaishoitajat uupumuksen partaalle, koska talousnäkökulma on aina ensimmäi-
On aika muuttaa ajattelua. Työvoimapulaan nopeaa keinoa ei ole, mutta meillä on suuri määrä koulutettuja ammattilaisia ulkomailla tai toisissa ammateissa. Heidät voisi ensimmäisenä houkutella takaisin. Apuna voisimme käyttää uutta paljon mainostettua ammattikorkeakoulu-
Työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen ja pätkätyöläisten asema on myös halusta kiinni. Tiedämme jo nyt keinot näiden ongelmien hoitamiseen, ainoastaan teot puuttuvat. Työn suunnitteleminen ja perhe-elämän huomioiminen on ainoastaan järjestelykysymys. Se ei edes maksa kovin paljoa. Työntekijöiden listasuunnittelu, lomajanat, vuorotteluvapaat tai työnantajien maksamat äitiys- ja hoitovapaakustannukset eivät maan taloutta heilauta suuntaan eivätkä toiseen.
Tehyläiset vihreät ry:n hallitus |
||||||