Tehyläiset vihreät
Kannanotot
Toiminta
Yhteystiedot
Linkit
 



TEHYLÄISET VIHREÄT
 

Tehyläiset vihreät ry on vuodesta 1997 toiminut Vihreän liiton valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. Yhdistys toimii ja vaikuttaa pääosin Tehyssä. Jäseneksi voimme ottaa vain Tehyn jäseniä, mutta kannatusjäseneksi pääsevät myös sosiaali- ja terveydenhuollon asioista kiinnostuneet. Jäseneksi voit liittyä helpoiten tästä, tai oheisen valikon Toiminta -linkin ohjeiden mukaan. Yhdistyksemme jäsenmaksu on 30 euroa ja se maksetaan keskitetysti Vihreän liiton kautta. Toiminta-sivuilta löytyy myös ohjeita vanhoille jäsenille jäsenmaksun maksamisesta. Tule mukaan muuttamaan työelämää vihreämmäksi!

Kannanotot -linkistä voit tarkastella mitä olemme vaatineet ja saaneet aikaan vuosien varrella. Toimintamme tapahtuu pääosin valtakunnallisen sähköpostiverkoston/keskustelupalstan kautta. Lähetämme säännöllisesti sähköisiä jäsenkirjeitä. Myös sitoutumattomana voit liittyä mukaan.

Yhdistyksellämme on Tehyn valtuustossa yksi valtuutettu ja Tehyn hallituksessa varapaikka. Meillä on suorat vaikutuskanavat Tehyyn ja Vihreään liittoon. Monet verkostomme jäsenet toimivat myös oman kuntansa luottamustehtävissä.

 

Keskeisiä tavoitteitamme ovat:

-         työhyvinvoinnin ja joustavien työaikamallien edistäminen

-         perheen ja työn yhteensovittaminen

-         lähijohtamisen ja esimiestyön haasteet

-         naisvaltaisen alamme kustannusten oikeudenmukainen jakaminen

-         työnvaativuuden, tehtävien siirtojen ja henkilökohtaisen palkanosan yhteensovittaminen

-         luottamushenkilöiden ja henkilöstöedustajien asema ja ajankäyttö

-         täydennyskoulutusvelvoitteen täyttäminen ja urakehitys

 

Tehyläisten vihreiden toimintaperiaatteena on avoin ja suora keskustelu ilman pöytälaatikko-
sopimuksia. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja syrjimättömyys ovat vihreitä peruspilareita.

Me emme harrasta ryhmäkuria. Perustellen jokainen luottamushenkilömme päättää itse päätöksistään Tehyn luottamustehtävissä. Vihreän liiton yleiset arvot sitovat yhdistyksemme luottamushenkilöitä.

Tervetuloa mukaan raikkaaseen uudistuvaan porukkaamme.